Unamunon Usvan rakkaus ja ihmisen todellisuus, olemassaolo oli lohdullisen karmeaa.
Meitä ei ole. Olemme olleet Luojamme Sanassa, alussa, luomistapahtumassa ja sen jälkeen olemme vain tarinaa, jota Luojamme muokkaa omalla tahdollaan. Olemassaolomme on riippuvainen Luojan, kirjailijan, sanataiturin tahdosta.
Se pessimismistä, sillä minun Luojani vaikuttimena on se suurin, Rakkaus.
Toinen näkökulma tuli Coelhon Bridalta: Rakkaus on vapaus ja vapaus on rakkautta.
On kummallinen olo.
Olen kuin vapaasti rakastunut ja rakkauteen kahlittu samanaikaisesti.
Joko kirjallisuus on vaarallista tai minä herkällä tuulella.
Uskon enemmän jälkimmäiseen, molemmissa asioissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti