Kaipuusta

Minun lempisanani on hiljaisuus.

Sydämen tyvessä tuntuu sellaista hiljaisuutta, jota ei voi sanoiksi pukea. Se vain on. Se puhuttelee minua Nimeltä ja Minä valitsen olla kuulematta, niin kuin en kuuntele niitä kaikkein tärkeimpiä ihmisiä.

Kaikki johtuu siitä, etten kuule itseäni. Olen hiljaa ja huudan liian kovaa. Ei silloin sydän voi puhua, eihän?
Tai siis voi, muttei sitä pysty kuulemaan...
Siksi se tuntuu.
Hiljaisuutta on kestänyt mielestään liian kauan.
Minun on aika kuulla ja aloittaa metamorfoosi, tulla siksi, joka olen. Se ihminen on minussa, se joksi minut on luotu, jollaisena minut nähdään. On aika, nähdä itsensä, on aika.

Puhu, minä kuulen.

Lihavoitu tekstini muuttuu kursiiviksi.
Siinä tavoite, se on tehtävä, koska jotain kai tapahtuu kohta.
Heti kun lakkaan kaipaamasta, tajuan kaipuun.